perjantai 2. tammikuuta 2015

LONDON part2

Kun viime tekstin lopussa sanoin että part2 tulee myöhemmin, en arvannu että siihen menis ihan näin paljon aikaa! Tässä tää kuitenki vihdoin on.

Viimesenä kokonaisena päivänä (mikäli oikein muistan) me sitten viimein mentiin WarnerBros studiolle. Mie oon vannoutunu Harry Potter -fani joten se paikka oli yhtä unelmaa.




Kierroksen alussa oli esittelyvideo ja opastusta, mutta lopulta paikan sai käydä omaan tahtiin rauhassa läpi. Ensimmäinen kohde oli suurisali, josta pääsi suureen halliin täynnä kaikkea mahdollista leffojen kulisseista.






Monien lavasteiden vieressä pyöri video, jossa kerrottiin niitten tekovaiheista ja käytöstä. Siellä oli myös kaksi isoa screenii, joissa pyöri videot efektien käytöstä. Nähtävää oli niin paljon etten todellakaan pystyny näkemään kaikkee kerralla tai ottaan kuvia (+ miun puhelin oli suurimman osan aikaa Almalla). Oltas voitu mennä myös luudalla lento simulaatioon, mut jonot oli nii pitkät että päätettiin olla menemättä.

Hallista reitti johti ulos, jossa oli mm. tylypahkan silta, lisää shakkinappuloita ja Harryn vanhoja asuntoja. Saatiin myös maistaa kermakaljaa. Se ei ollu mitää kovin hyvää.





Matka jatku ulkoa miun ehkä koko kierroksen lempipaikkaan. Se oli huone täynnä kaikkea "elävää"! Alruuna, Voldemort nelosleffan hautausmaalta, Hagridin pää, Hiinokka ja vaikka mitä muuta. Kaikki edellämainitut oli toiminnassa. Sieltä matka jatkui luonnosten ja mallinnosten täyttämiä käytäviä pitkin Tylypahkan luo.




Pienoismalli oli ihan valtava ja super tarkkaan tehty! Sen huoneessa oli vuoroin päivä ja yö ja aina yöllä linnan ikkunoihin sytty valo.

Sieltä mentiin vielä Viistokujalle ja Ollivandersille ja päädyttiin lopulta Kauppaan, josta saatto ostaa kaikkee Potter kamaa.



Loppu päivästä en muista enää juurikaan (tais mennä vähän potter humussa) luulisin että käytiin Harrodsilla.. Seuraavana aamuna me sit lähettiin kohti kotia. Miun tilin saldo oli kummasti huvennu viidestäsadasta viiteen euroon. Reissu oli huippu onnistunu ja ihana. Lähtisin millon vaan uudestaan!

love love -Tilhi