Ensinnäkin: kieli. Tiiän, että valitan siitä aika paljon ja tiesin myös jo etukäteen ettei kielen oppiminen tyhjästä oo helppoa, mutta silti turhaudun tosi usein kun en ymmärrä jotain. Nyt miulla on kuitenkin noussut uusi, melkein vielä ärsyttävämpi ongelma; ymmärrän, mutten osaa vastata. Miulla meinaa myöskin tosi usein loppua usko itteeni. Jos en oo varma, että ymmärsin oikein tai miten joku sana sanotaan, on tosi vaikee vastustaa kiusausta vaihtaa englantiin. Ja sit joskus, kun annan tälle mieliteolle periks niin sit oon vihanen siitä itelleni koko seuraavan viikon. Ja sellanenkin hassu juttu kielen kanssa, että tosi usein ihmiset unohtaa et englanti ei oo miun äidinkieli ja sit ne on ihan ihmeissään kun ne kääntää jotain enkuks enkä ymmärrä sitäkään.
Toisena ja ehkä suurimpana turhautumisen aiheuttajana on autokyydit. Täällä on tosi vaikeaa mennä yhtään minnekkään ilman autokyytiä. Miun host vanhemmilla on yleensä omat juttunsa hoidettavana + Triniä ja Josefaa ei voi jättää kotiin yksin edes hetkeksi. On siis tosi vaikeaa sopia mitään juttuja miun kavereiden kanssa, jos ne tapahtuu kouluajan ulkopuolella. Tämä yhdistettynä huomioon, että jos miun kuskina on kukaan muu kuin miun host isä niin meillä ei oo yhteistä kieltä, tekee miun kodin ulkopuolisesta elämästä aika vaikeaa. Täällä on myös aina hyvä sää, joten autolla kukeminen tuntuu joskus tosi turhalta.
Myös sellanen asia, kuin internet (tai tässä tapauksessa sen puuttuminen) vaikeuttaa miun elämää. Oikeesti en ees välitä siitä, et en voi somettaa muualla kuin kotona, mut se et en voi käyttää whatsappia tai spotifyä on hermoja raastavaa välillä. Miun täkäläiseen liittymään ei myöskään kuulu tekstiviestejä eli on soitettava, jos on asiaa jollekulle. Usein sekään ei oo vaihtoehto, koska mitä sanon puhelimeen, jos meillä ei oo yhteistä kieltä??
Miulla on ajoittain myös tunnontuskia siitä, et haluisin olla yksin, mut en kehtaa. Oisin ihan ok, jos voisin tehä kompromissin silleen, että oisin miun huoneessa, mutta ovi ois auki. Valitettavasti armaat host siskoni tulevat miun huoneeseen joka ikinen kerta samalla hetkellä kun avaan oven. Tää tosin ärsyttää vain ajoittain.
Lisäks on tietysti kulttuurieroja, jotka ärsyttää miuta. Esimerkiksi se, että täällä on kaupoissa kassalla tyyppi, joka pakkaa siun ostokset valmiiks (ja käyttää 100 muovipussia ostit mitä vaan). Täällä ei myöskään kierrätetä, mikä ei johdu siitä etteikö nää haluais (miun perhe), mut niillä ei vaan oo mahdollisuutta. Ja vielä se, että koska täällä kuljetaan kengät jalassa sisällä (mistä en tykkää yhtään), lattiat on aina tosi likaset (mikä tarkottaa sitä, että miun sukanpohjat ja jalkapohjat on aina likaset).
Kylläpä helpotti....ja nyt muihin asioihin: Tänään tulee 50 päivää täyteen siitä, kun saavuin Chileen. Se tuntuu samaan aikaan tosi pitkältä ja tosi lyhyeltä ajalta. Jos miettii, niin se on kuitenkin puolet sadasta ja sata on jo paljon. Oon jo ihan sopeutunu täkäläiseen "arkeen". Lainausmerkit siksi, että en oo oikeestaan eläny täällä sitä ihan oikeaa arkea, koska ensin koulussa meni puolet tunneista siihen, että harjoiteltiin caporalia ja sitten syyskuun alusta lähtien ollaan juhlittu syyskuun kahdeksattatoista. Viime viikolla meillä oli kaksi vapaapäivää, tällä viikolla neljä koulupäivää, mutta ei tunteja ja ensiviikolla ei koulua ollenkaan.
Käytiin viime torstaina grillailemassa rannalla. Olin super väsyny, koska olin ollu edellisen yön koululla ja nukkunu tunnin. Tuntu vähän itsekkäältä, mut en jaksanu seuraa, joten menin kävelylle ja löysin ihan täydellisen kiven. Muutenkin se paikka oli ihan täydellinen. oisin voinu vaan istuu tunteja (yksin) ja kuunnella merta! En oo vielä kertaakaan käyny täällä uimassa, mutta ootan innolla kesää ja sitä, että pääsen taas rannalle!
Lisäks oon tosi onnellinen miun uusista tavaroista. Ostin kitaran! Se on musta, elektroakustinen ja Walden -merkkinen. Ostin myös joogamaton ja pienen huonekasvin. Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä: sain pöydän miun huoneeseen! Eli miulla on vihdoin paikka miun koneelle, miun vihkoille ja miun kasville. Ja mikä parasta, Josefa ei yllä ottamaan miun kamoja, jos ne on pöydällä :-D
Älkääkä käsittäkö tätä tekstiä väärin, oikeasti miulla menee hyvin! -Tilhi
ps. kuuntelin taustalla (kun kirjotin tätä) Hectorin Kuinka voit väittää ja miulle tuli huono-omatunto siitä et valitan näin paljon.
pps. Huomasin vasta nyt, että olin saanut tsemppikommentteja miun edellisiin postauksiin. Kiitos kovasti, piristivät! :)
pps. Huomasin vasta nyt, että olin saanut tsemppikommentteja miun edellisiin postauksiin. Kiitos kovasti, piristivät! :)
