Elämä hymyilee

Maanantai oli kaikille lomapäivä, joten mentiin koko perheen voimin satamaan. Käytiin kalatorilla ostamassa mustekala ja simpukoita ja ihailtiin sataman kaunista maisemaa.

Pyydettiin yhtä kalastajaa valmistelemaan meidän mustekalan ruuanlaittokuntoon. Se tarkotti sitä, että tää mies tappo ja perkas sen mustekalan ja sitten hakkas sitä pari minuuttia laiturin kiveykseen.

Kun tultiin kotiin Jeremiaksen sisko perheineen tuli syömään. Olin positiivisesti yllättynyt mustekalan ja simpukoiden mausta. Ovat parempia tuoreina, kun pakasteina niinkuin niitä suomessa käytetään. Ainoa häiritsevä asia siinä ateriassa oli se, muten ällöttävä tekstuura siinä mustekalassa oli.

Keskiviikkona sitten viimein aloitin koulun. En missään vaiheessa joutunut olemaan yksin, koska ihmiset on täällä rutkasti suomalaisia sosiaalisempia ja kaikki haluaa tutustua miuhun. Vaikka kukaan ei puhuis englantia ne tulee silti kyselemään ja selittämään kaikkea. Se on välillä tosi hämmentävää. Oon kuitenkin onnistunut löytämään nyt kolmen päivän aikana jo porukan jossa viihdyn ja joiden kanssa voin mennä syömään ja välitunnille.

Tunnit on usein aika tylsiä miulle, koska opettajat ei oikeastaan puhu englantia enkä mie ymmärrä espanjaa. Matikka ja Englanti on kuitenkin suhteellisen samat kaikkialla. Miulla on täällä myös valinnainen matikka ja fysiikka. Miun luokkakaverit yrittää aina parhaansa mukaan kääntää miulle annettuja tehtäviä, mutta se on aika hankalaa. Oon myös jokapäivä ihan äärettöman väsynyt koulunjälkeen, kun oon viettäny koko päivän kuunnellen vierasta kieltä ja yrittäny ymmärtää. Täällä on myös välillä tosi pitkiä koulupäiviä. Torstaina miulla loppuu koulu vasta 17:15. (koulu alkaa aina kahdeksalta)

Koulupukukin on muuten mukava, mutta en tykkää liikunta-asuuun kuuluvista housuista yhtään. Ne on matalavyötäröiset ja leveälahkeiset collagehousut, joissa ei oo nauhoja. Tänä aamuna nukuin jo ensimmäisen kerran pommiin ja olin super onnellinen siitä, että miun päivän asu oli valmiiksi päätetty. Täällä on kuitenkin mahdollista tulla normivaatteissa kouluun keskiviikkoisin ja perjantaisin, jos maksaa pienen summan (senttejä).

Tehtiin miun koulukavereiden kanssa diili, että ne puhuu miulle ensin espanjaa ja sitten vasta englantia jos (ja kun) en ymmärrä. En oo vielä huomannu mitään suurta parannusta miun espanjankielentaidoissa, mut sen oon huomannu, että miun on tosi vaikee kirjottaa hyvää suomenkieltä. Jos miun on jo nyt näin vaikee kirjoittaa, voin vaan kuvitella millaista se on sitten, kun tuun takaisin suomeen. Onneksi se on sitten sen ajan murhe :-D

sain kutsun bileisiin -Tilhi

Hello

Viimeisimmät pari päivää on ollu parhaita tähän mennessä. Päätin lopettaa masentelun ja aktivoitua ja lähdin host äitini kanssa mukaan sen töihin lastentarhaan. (olin tehny sen kerran aiemminkin, mutta luovutin nopeesti kun ärsytti etten ymmärtäny lapsien kysymyksiä yms.) Ohjeita oli aina vähän vaikee noudattaa, kun en oikeen ymmärtäny mitä piti tehdä. Miun päätehtävänä oli värittää monta arkkia värityskuvia. (en tiedä miksi) Huomasin, että hymyilemällä pääsee pitkälle. Muutamat tytöt oli tosi kovia halailemaan ja pojat halus esitellä miulle niiden englanninkielentaitoja. Tarkoittaen sitä, että ne tuli porukalla miun luo ja sano "hello" mihin vastasin "hello" ja ne oli kaikki ihan innoissaan.

"Töiden" jälkeen mentiin aina mummolaan (Slovenian eli miun host äidin äidin luo) ja syötiin siellä lounasta. Torstaina hengasin ruuan jälkeen Slovenian veljen ja sen kaverin (tai tyttöystävän?) kanssa ja perjantaina leikin Trinin ja kahden muun Slovenian sukulaisen kanssa. Molemmat oli hauskoja alakouluikäisiä tyyppejä, jotka ei oikeen puhunu eglantia, mutta yritti kuitenkin selittää miulle koko ajan jotain. Eilen illalla menin myös Slovenian äidin kanssa zumbaan. Oon tosi onnellinen siitä, että päätin lähtee mukaan! 

Zumba pidettiin ulkona, mihin en ollu ollenkaan varautunut, mutta kylmä ei ehtinyt tulla. Melkein koko ryhmä oli pelkkiä naisia lukuunottamatta yhtä miestä ja opettajaa. Treeni oli aika kova ja tuntu siltä, että osa niistä muista oli paikalla vaan ihailemassa sitä opea ja kiljumassa riemusta aina kun se pyyhki hikeä tai käänty selkä eteenpäin. Miulla oli kuitenkin ihan super hauskaa ja toivon, että pääsisin sinne joskus uudelleenkin!

Kävin myös katsomassa tulevan kouluni laulu-talentkisoja. Sain istua tuomareiden pöydässä ja miut esiteltiin erikseen koululaisille. Esitykset ei ollu mitään super hyviä, mutta yritystä löytyi. Kouluun en vieläkään pääse vaikka kuinka ollaan yritetty soitella kaikkialle. Homma on kuitenkin siinä pisteessä, että voin aloittaa heti, kun puuttuva paperi saapuu. 

miun pitää kuulemma huomenna valmistaa ruoka -Tilhi

Välitilassa

Tänään tulee täyteen kaksi viikkoa Chilessä. Paljon uutta kerrottavaa miulla ei kuitenkaan ole. En oo pystynyt vielä menemään kouluun, koska en oo saanu vielä kirjallista lupaa siihen. Tästä johtuen oon yleensä päivät yksin ja illat perheen kanssa. En myöskään voi juurikaan poistua kotoa omin avuin, koska miulla ei oo omaa kotiavainta ja ovia ei voi jättää auki. Välillä miulla on vähän vangittu olo ja en oo myöskään oppinut hirveästi espanjaa mikä vähän harmittaa. Viimeisimmät kolme päivää oon kaiken lisäksi ollut kipeänä.

Kuulostaapas miun elämä masentavalta. Oikeesti ei miulla oo hirveesti valittamista. Miun perhe on ihan super mukava ja kärsivällinen miun kielellisten puutteiden ja väärinymmärrysten kanssa. Trini (kolmevuotias host siskoni) on ottanu tavakseen tulla miun huoneeseen joka päivä ja kiskoa miut mukaan johonkin leikkiin. Aina ei huvita, mutta kyllä se silti tuntuu kivalta että ainakin joku haluu viettää aikaa miun kanssa. Oon myös seurannu Olympialaisia varmaan ekaa kertaa ikinä.

Miulle on lupailtu, että pääsisin tän viikon aikana kouluun ja käytiin jo hommaamassa miulle koulupuku. Sain hameen ja liikuntapuvun hupparin ilmaseksi lahjoituksena Jeremiaksen opettaja kollegalta ja loput vaatteet puoleen hintaan, koska oon niin spesiaali :-D Tosi halvalla pääsin siis! Nyt vaan ootan, että pääsisin oikeesti käyttämään sitä.

Arjen alkua odottaessa -Tilhi