sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Vain elämää

Arkea! Sitä oon elänyt nyt viikon verran, enkä enää valita :-) Koulussa on pakko keskittyä, kun kokeisiin pitää osallistua osasi sitten kieltä tai ei. Tällä hetkellä lempiaineita on ehdottomasti englanti ja matikka! ja inhokkeja psykologia ja kemia. Sain miun matikan opelta lahjaksi 575 sivuisen järkäleen nimeltä PSU matematica ja oon oikeesti niin nörtti, että oon innoissani siitä.

Oon edelleen kipeenä, mut siihen on nyt tavallaan jo tottunut eikä se enää haittaa. Miulla oli myös vaivaa selkä- ja pääkivuista, jotka paljastui miun huonon patjan syyksi. Sain uuden ja ongelma hoitui. Autokyydeissä oli tälläviikolla ongelmia (perjantaina kyyti ei saapunut ollenkaan, poltin naamani sitä odottaessa ja pääsin kuudeksi kotiin vaikka koulusta pääsin jo yhdeltä). Päätettiin, että tästedes kuljen koulusta bussilla kotiin tiistaisin ja torstaisin.


Näihin kuviin on periaatteessa miun kouluviikko tiivistetty.

Viikonloppuna menin miun kavereitten kanssa bussilla käsityömessuille ja rannalle (ja mäkkiin, jonka ne väkisin halus näyttää miulle). Olin yötä Monsella ja tänään kävin syömässä korealaista ruokaa (superhyvää) ja katsomassa tanssiharkkoja.


Tein päätöksen, että alan syömään valkoista lihaa, koska oon kyllästyny siihen että miulle tarjotaan lihan sijasta aina tölkillinen kylmää tonnikalaa. Niin hyvä kasvisruokavalio.

Viimekertaisia valituksenaiheita kommentoiden: Ostin itelleni feikkicrocsit sisäkengiks, joten sekin ongelma ratkesi (Ostin myös capon ja uuden Potterin). Huomenna käydään ostamassa miulle lisää saldoa puhelimeen ja toivottavasti saan vähän nettiaikaakin.

Onnistuin pilaamaan miun ihanan PINKin paidan, kun käytin sitä tiskatessa. Jeremias oli värjänny sen paitoja tiskialtaassa juuri aikaisemmin mustaksi, joten nyt on mustaa miunkin paidassa. Eikä ärsytä yhtään :----------)

lauantaisin on miun tiskivuoro -Tilhi

ps. täällä ei ymmärretä sarkasmia. Tulin yks päivä tulikuumaan autoon ja totesin että ompas kylmä. Jeremias katto miuta kun hullua ja sano että ei kyllä sen mielestä ainakaan. lol

1 kommentti: